sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Uljas uusi maailma - Huxley tänään



Aikamme levottomat olot tekevät vanhat dystopiat jälleen ajankohtaisiksi. Donald Trumpin suhde mediaan ja sosiaalisen median taitava käyttö sai Yhdysvalloissa aikaan ryntäyksen kirjakauppoihin George Orwellin Vuonna 1984 kirjaa ostamaan. Siinä kuvataan, kuinka ihmisten valvonta ja manipulaatio on viety huippuunsa.

Minä taas kaivoin kirjahyllystäni esiin Aldous Huxleyn kirjan Uljas Uusi Maailma, joka julkaistiin jo 1932 ja suomeksi ensimmäisen kerran 1944.  Kirjan ensimmäisellä lehdellä on filosofi Nikolai Berdjajevilta lainattu kappale, jossa kysytään kuinka estää utopioiden lopullinen toteutuminen.  ”Elämä kulkee utopioita kohti. Ja kenties on alkamaisillaan uusi aikakausi, aikakausi, jolloin älymystö ja sivistynyt luokka mietiskelevät keinoja utopioiden välttämiseksi ja palaamiseksi ei-utopistiseen, vähemmän ’täydelliseen’ ja vapaampaan yhteiskuntaan.”

Luettuani kirjan aloin todella toivoa, että älymystö ei vain mietiskelisi vaan toimisi utopioiden torjumiseksi.

Kirjan tarina


Kirjan kuvaama maailma, sanokaamme sitä Utopiaksi, sijoittuu jonnekin 500 vuoden päähän, vuoteen 632 jälkeen Fordin. Maailma on yhdentynyt ja sama järjestelmä vallitsee kaikkialla paitsi muutamissa reservaateissa, joissa asuu ”villejä”.  En mene nyt kirjan juoneen sen enempää, mutta pikaisen katsauksen löytää Wikipediasta hakusanalla ”Uljas Uusi Maailma”.

Utopian keskeinen ilmiö on ihmisten tuottaminen keinotekoisesti hautomiskoneissa ja ”pulloissa”. Munasoluja ja siittiöitä on varastoitu ja niiden avulla tehdään keinohedelmöitystä. Mutta taatakseen riittävän määrän uusia ihmisiä, tutkijat olivat kehittäneet ”Bokanovsky-prosessin”, jossa muna silmikoi, lisääntyy ja jakautuu.  Se on kehityksen keskeyttämistä, jonka tuloksena saadaan useita munia ja maksimissaan 96 sikiötä. Jos kaikista silmikoituneista munista kasvaa poikasia, ne ovat kaikki identtisiä. Synnyttäminen on ”ulospullottamista”.

Pullotetuilla lapsilla ei ole äitiä eikä isää. Kukaan ei enää synnytä luonnollisesti. Siksi sellaiset käsitteet kuten äiti ja synnyttäminen ovat utopian asukkaille kauhistus, jotain hyvin inhottavaa, josta ei haluta puhua mitään. Koska seksi ei enää liity mitenkään synnyttämiseen, siitä on tullut huvia, jota ei mitenkään rajoiteta. Pienet lapsetkin saavat vapaasti leikkiä seksileikkejä. Ehkäisyyn on kehitetty erilaisia aineita. Seksi on tavallista puuhaa ilman intohimoja.

Sikiön kehitykseen puollossa voidaan vaikuttaa monilla tavoilla, erilaisilla ravintoaineilla, kasvuolosuhteilla ja hidastammalla tai nopeuttamalla prosessia. Synnytyslaboratorion johtaja kertoo innoissaan että ”me myös ennaltamääräämme ja olosuhteistamme. Me ulospullotamme pienokaisemme yhteiskunallistettuina inhimillisinä olentoina, alfoina, epsiloneina, tulevina lokaviemärityöläisinä …”.  Utopiassa olosuhteistetaan ihmisiä erilaisiin kyvykkyysluokkiin fiksuimmista alfoista aina lähes imbessiileihin epsiloneihin. Tämän lisäksi ihmisiä olosuhteistetaan toimimaan erilaisissa ympäristöissä, kuten tropiikissa, kaivoksissa tai tehtaan liukuhihnoilla tai sietämään erilaisia myrkkyjä.

Ihmisen muokkaus ei rajoitu vain pullotusvaiheeseen, vaan syntyneet lapset ehdollistetaan erilaisiin reaktioihin ja asenteisiin lastenkamareissa eli ”uuspavlovilaisissa olosuhteistamishuoneissa”. Yhdessä esimerkiksi ehdollistetaan lapsia karttamaan kukkia ja kirjoja. Kuvaus tästä olosuhteistamisesta on karmivaa.

Palvovilaisen ehdollistamisen ohella utopiassa käytetään ”hypnopediaa”. Siinä nukkuvalle pienelle lapselle toistetaan satoja kertoja kuulokkeista tiettyjä tarkkaan suunnattuja oppeja. Esimerkiksi beta-lapselle toistetaan opetusta:

”Alfa-lapset ovat pukeutuneet harmaaseen. He työskentelevät paljon uutterammin kuin me, koska he ovat niin suunnattoman lahjakkaita. Olen todella hirveän iloinen, että olen beta, koska minun ei tarvitse työskennellä niin uutterasti. Ja silti me olemme paljon parempia kuin gammat ja deltat. Gammat oat typeriä. He kaikki ovat pukeutuneet vihreään, ja delta-lapset ovat pukeutuneet khakiin. Ah ei, en halua leikkiä delta-lapsien kanssa….”

Johtajan mukaan hypnopedia on kaikkien aikojen suurin moralisoiva ja yhteiskunnallistava voima. Tämä johtaa siihen, että lapsen mieli on yhtä kuin nämä hypnoottiset suggestiot. Tämä suggestio kestää koko elämän ajan. Itse asiassa kaikki elävät ”pullossa”, todetaan kirjan loppujaksossa.

Huxleyn kirjasta useimmat tietävät SOMAn. SOMA on onnen tunnetta synnyttävä huumausaine, jota otetaan ahdistukseen tai mielihyvän tuottamiseen. Isommilla SOMA annoksilla voi tehdä pidempiä ”matkoja” halujen maailmaan. SOMAn rinnalla onnellisuuden tunnetta tuotetaan hyvin yksinkertaisilla tunnekuvilla, jotka ovat sentimentaalisia elokuvia. Lisäksi on käytettävissä tuoksu-urut, jotka tuottavat huumaavia ja rauhoittavia tuoksuja.

Entä robotit ja geenimanipulaatio?


Vuonna 1932, kun Brave New World ilmestyi, ei ole vielä löydetty DNA:ta eikä geeneistä tiedetty mitään. Viime vuosien aikana tekniikka, jolla voidaan manipuloida geenejä, on kehittynyt valtavin harppauksin. Eläimiä on kyetty jo kloonaamaan, on myös kyetty tuottamaan eläimille ja kasveille toivottuja ominaisuuksia. Nyt kyetään suuntaamaan jopa evoluutiota, mistä on esimerkkinä Frances Arnoldin saama Millenium palkinto keväällä 2016.

Jos Brave New World -kirja kirjoitettaisiin tänään, niin keinohedelmöityksen, pullotuksen ja silmikointi-prosessin sijaan sovellettaisiin geneettistä manipulaatiota ihmisiin. Eikä tämä ole niin kaukana tulevaisuudessa kuin toivoisimme. Esimerkiksi Harari ennakoi kirjassaan Sapiens ihmisen kehittämistä geneettisesti älykkäämmäksi, terveemmäksi ja pitkäikäisemmäksi.

Poiketen Huxleyn ”mallista”, jossa ihmisten kykyjä heikennetään, jotta he ”olosuhteistuisivat” tylsiin toisto- ja rutiinitöihin, Hararin esittämässä uudessa ”mallissa” ihmisiä kehitettään paremmiksi. Voisimme sanoa Huxleyn hengessä, että me nykyiset ihmiset olisimme delta- tai gamma-tasoisia tyyppejä verrattuna tulevaisuudessa esiin astuviin meitä älykkäämpiin beta- ja alfa-ihmisiin

Huxleyn kirjassa ei puhuta mitään roboteista. Miksi ihmeessä tuottaa yksinkertaisia ihmisiä hoitamaan yksinkertaisia tehtäviä, kun sama asia hoituisi vähemmällä vaivalla roboteilla. Niitä voidaan ”kloonata” ja varioida loputtomasti. Näinhän tapahtuu kasvavassa määrin, kun robotit heittävät rutiinityötä ja automatisoituvaa työtä tekeviä ihmisiä massiivisesti työmarkkinoilta.

Ajatus roboteista oli yleisesti tunnettu 1930-luvulla, ja itse asiassa robotin idea löytyy jo kreikkalaisesta ja juutalaisesta mytologiasta. Erilaisia mekaanisia laitteita ja nukkeja on tehty jo muinaisessa Kiinassa. Elektronisista autonomisista roboteista alettiin kuitenkin puhua ja niitä kehittää vasta 1940-luvulla (esim. Norbert Wienerin kybernetiikkaa). Robotiikka kehittyy nyt nopeasti soveltamalla aivan uutta teknologiaa, konenäköä ja tekoälyä. Hurjimmissa ennusteissa saavutamme parin kymmenen vuoden kuluessa singulariteetin, jossa robottien älykkyys ylittää ihmisen älykkyyden. Olemmeko me ihmiset silloin korkeintaan beta-tasolla ja robotit alfa-tasolla?


Keskustelu Mustafa Mondin kanssa


Uljas uusi maailma on rikas teos ja täynnä häkellyttäviä ilmiöitä. Miksi Utopia on kuviteltu sellaiseksi kuin se kirjassa esiintyy? Mikä on kirjan sanoma? Uskon että Huxley antaa meille itse vastauksen romaanissa kuvatussa keskustelussa, jonka Villi käy Länsi-Euroopan ohjaajapresidentin Mustafa Mondin kanssa. Tämä keskustelu paljastaa hyvin syvällisellä tavalla Huxleyn huolen modernista maailmasta. Mustafa Mondi on yksi Utopian kymmenestä isosta johtajasta. Mutta ensin Villin tarina.

Meksikossa toimii reservaatti, jossa elää oman onnensa varaan jätetty intiaaniyhteisö. Se on säilyttänyt perinteisen elämämuotonsa, kulttuurinsa ja jopa uskontonsa. Reservaatissa matkalla ollut Utopiasta kotoisin oleva nainen Linda tulee raskaaksi seuralaisestaan ja joutuu jäämään reservaattiin ja synnyttää siellä Johnin. Linda opettaa poikansa lukemaan ja kertoo hänelle ihmeellisiä tarinoita sivistyneestä maailmasta, Utopiasta, jossa kaikki on erilaista ja paljon parempaa kuin villien maailmassa. Äiti on kuitenkin rappiolla ja alkoholisoitunut. Luettavana oli aluksi vain äidin tavaroihin jäänyt ohjekirja beta-sikiövarastotyöläisille. Myöhemmin hän saa joltakin kyläläiseltä William Shakespearen kootut teokset, joka oli jotenkin aikoja sitten kulkeutunut kylään. Shakespearen näytelmät ja runot alkavat elää omaa elämäänsä Johnin mielessä. John myös rupeaa puhumaan ”shakespearea”.

Kaksi vierailijaa Utopiasta törmää Lindaan ja Johniin ja he vievät heidät Lontooseen. Siellä Johnista tulee jonkinlainen julkkis, ”Villi”. John ei sopeudu koskaan Utopiaan ja hän rupeaa kapinoimaan mikä johtaa siihen, että hänet päätetään karkottaa jonnekin kaukaiseen saareen. Mutta sitä ennen hänellä on tilaisuus pitkään keskusteluun Mustafa Mondin kanssa. 

Osoittautuu, että Mustafa tuntee Shakespearen, ja on itse asiassa yksi niistä harvoista joka tuntee, koska Shakespeare on kiellettyjä kirjoja. Mustafalla on kuitenkin salainen kirjasto.

Villi esittää, että ihmisten tulisi tuntea ”Othello”. Mustafa vastaa, että ei, koska Utopian maailma ei ole sama kuin Othellon maailma: murhenäytelmiä ei voida luoda ilman yhteiskunnallista epävarmuutta, mitä Utopiassa ei ole. Mustafa analysoi Utopian maailmaa kiinnostavalla tavalla:

”Maailma on nyt tasapainossa. Ihmiset ovat onnellisia; he saavat mitä haluavat, eivätkä he koskaan halua sitä, mitä he eivät voi saada. He tulevat hyvin toimeen; he ovat turvassa; he eivät ole koskaan sairaita; he eivät pelkää kuolemaa; he ovat autuaan tietämättömiä intohimosta ja vanhuudesta; äidit ja isät eivät ole heidän vitsauksenaan; heillä ei ole vaimoja tai lapsia tai rakastajia kiihottamassa voimakkaita tunteita; heidät on olosuhteistettu siten, etteivät he käytännöllisesti katsoen voi olla käyttäytymättä muulla tavoin kuin heidän on käyttäydyttävä. Ja jos jokin menisi hullusti, niin onhan toki SOMAA.”

Tämä ei vakuuta Villiä joka puolustaa itsepintaisesti ”Othelloa”. Se on parempi kuin tarjotut tuntokuvat (tuudittavat hyvänolon elokuvat). Mustafa myöntää tämän:

”Mutta se on juuri hinta, joka meidän on maksettava tasapainosta. On valittava onnen ja, kuten sitä ennen nimitettiin, taiteen välillä. Olemme uhranneet taiteen. Meillä on sen sijaan tuntokuvat ja tuoksu-urut.”

Villi kysyy, miksi ylipäätänsä tarvitaan noita alempia luokkia ja kloonattuja ihmisiä. ”Miksi ette tehneet jokaisesta alfa-kaksois-plussaa heitä kerran tehtaillessanne?”

Mustafan vastaus on paljastava.

”Koske emme halua, että kurkkumme katkaistaan. Uskomme onneen ja tasapainoon. Alfojen yhteiskunnasta voisi tulla vain tasapainoton ja kurja. … Alfana uskopullotettu, alfana olosuhteistettu mies tulisi hulluksi, jos hänen olisi tehtävä epsilon semi-moronin työtä – hän tulisi hulluksi tai alkaisi lyödä kaikkea pirstoiksi.”

Utopiassa onnellisuuden ehtona on tasapaino. Kaikki mikä uhkaa tasapainoa ja tuottaa muutoksia on vaarallista. Tämä koskee taidetta mutta myös tiedettä. ”Jokainen puhtaan tieteen keksintö on piilevästi kumouksellinen. …. Tiede on vaarallinen: meidän on pidettävä sitä mitä huolellisimmin kahleissa ja kuonokopassa.” Tiedettä tietysti tarvitaan esimerkiksi ihmisten ”pullottamisessa”, terveydenhuollossa, viestinnässä ja liikkumisessa, joka tapahtuu utopiassa helikoptereilla. Mutta muuten sen liikkuma-alaa on rajoitettava. ”Emme salli sen käsittelevän mitään muuta kuin välittömimpiä hetkien pulmia.”

Villi ei voi olla toteamatta: ”Taide, tiede – näytätte maksaneen aika korkean hinnan onnestanne. … Entä mitä muuta?” No tietenkin uskonto, Mustafa vastaa. Jumala ilmenee Utopiassa enää poissaolona. Sivistys on tehnyt uskonnon tarpeettomaksi. ”Jumala ei sovellu yhteen koneiden ja lääketieteen ja yleismaailmallisen onnen kanssa. On tehtävä valinta. Sivistyksemme on valinnut koneet ja lääketieteen ja onnen.”

Onnen ja tasapainon nimissä Utopiassa kukaan ei saa toimia yksin omissa oloissaan. ”Koko yhteiskunnallinen järjestys keikahtaisi kumoon, jos ihmiset ryhtyisivät harrastamaan jotakin itsenäisesti.”

Pitkä keskustelu Villin ja Mustafa Mondin kanssa Utopian perustasta, onnesta ja mukavuudesta päätyy Villin julistukseen:

”Mutta minä en kaipaa mukavuutta. Kaipaan Jumalaa, kaipaan runoutta, kaipaa todellista vaaraa, kaipaan vapautta, kaipaan hyvyyttä. Minä kaipaan syntiä.”

Tähän Mustafa vastaa tavalla, joka ilmaisee koko Utopian ytimen - vaaditte oikeutta olla onneton. ”Olkoon niin”, sanoo Villi uhmakkaasti, ”vaadin oikeutta olla onneton.”

Älä usko onnen kauppiaisiin


Niin, jos haluamme onnea, meidän on luovuttava itsenäisyydestä, taiteesta, muutoksesta, tieteellisestä uteliaisuudesta ja loppujen lopuksi vapaudesta. Huxleyn viesti näyttää olevan, että Utopia syntyy onnen vaatimisesta. Jos asetamme onnen kaikkein tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi päämääräksi, niin joudumme rakentamaan jonkinlaisen utopian, mutta ei välttämättä ”uljasta uutta maailmaa”. Siellä on hyvä ja mukava olla, siellä on turvallista ja terveellistä. Ja jos joskus tulee paha mieli, niin tarjolla on jotain SOMAA, joka palauttaa ihmisen normitilaan.

Mutta utopian hinta on äärimmäisen korkea: vapauden, taiteen ja tieteen menettäminen. Elämästä tulee turvallista ja vaaratonta mutta tylsää ja merkityksetöntä. 

Onko Huxleyn sanoma enää relevantti tämän päivän maailmassa? Mielestäni se on äärimmäisen tärkeä. Eikö onnesta, onnen tunteesta, ”kokemuksesta” ja tavallisuudesta olekin tullut nykyisen kulutusyhteiskunnan ylin normi? Eivätkö populistiset liikkeet ja johtajat juuri tarjoa joukoille onnea? Eikö politiikka lupaakin SOMAA, oli sen nimi sitten hyvinvointi, talouskasvu tai SOTE?

Älymystön velvollisuus on repiä tarjottujen utopioiden koreat kuoret alas ja paljastaa niiden alla piilevä dystopia. Ei ole Uljasta Uutta Maailmaa!


Homo Deus, Lisäys 21.2.2017


Sen jälkeen, kun olin julkaissut tämän blogin, silmiini osui Yuval Hararin haastattelu Time lehdessä. Se liittyi Hararin uuteen kirjaan Homo Deus, jossa hän syventää ja laajentaa Sapiens kirjan lopussa ollut tulevaisuuskuvaa. Ihmistä ollaan kehittämässä superihmiseksi, käyttäen bioteknologiaa ja tekoälyä. Ihmiselle avautuu ensimmäisen kerran tieteelliset keinot muuttaa ajatteluaan. Tulemme saamaan kontrollin sisäiseen maailmaamme. Osana tätä superihmisen luomista ja ihmisen kykyjen ”upgradeausta” pystymme yhdistämään useiden ihmisten aivokapasiteetin (ajattelukyvyn, muistit ja muistot) ja rakentamaan suoran yhteyden aivojen ja tietokoneiden välille.


Tekoälyn ja bioteknologian avulla Jumalan kaltaiseksi kehittyvä homo deus tulee muuttamaan totaalisesti käsityksemme ihmisyydestä ja ihmisen identiteetistä. Tähän ei saa suhtautua välinpitämättömästi. Tekoälyyn ja ihmisen muuttamiseen liittyvät eettiset kysymykset on nostettava etualalle, kuten Maria Ritola painottaa Hesarissa 21.2.2017. Toisaalta on todettava, että Ritolan perustaman Iris AI firman kaltaiset yritykset vievät tekoälyä nopeasti ja jarruttamatta eteenpäin niin että pian, ehkä yllättävän pian olemme luoneet homo deuksen.  Huxleyn kirja kuitenkin varottaa, että jokaisen utopian alla piilee dystopia. Onko homo deus sittenkin homo diablo!








tiistai 17. tammikuuta 2017

Uuden ajan työ ja toimeentulo


Globalisaatio ja digitalisaatio etenevät ja muuttavat syvällisellä tavalla yhteiskunnan ja talouden rakenteita ja toimintalogiikkaa. Eniten huomiota on viime aikoina saanut tämän kehityksen vaikutukset työhön ja työllisyyteen. On arveltu, että digitalisaatio ja etenkin automaatio, robotiikka ja tekoäly hävittävät valtavasti työpaikkoja. ”Kaikki, mikä voidaan automatisoida, automatisoidaan.”

Digitalisaatio nostaa tuottavuutta ja arvatenkin kiihdyttää talouskasvua. Se mikä on nyt muuttunut, on pitkään vallinnut yhteys talouskasvun ja hyvinvoinnin välillä. Talouskasvu ei enää lisääkään ihmisten hyvinvointia, niin kuin tähän asti on tapahtunut. Tulo- ja varallisuuserot syvenevät äärisesimerkkinä se että 9 maailman rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhin puoli väestöstä.

Tässä taustaa sille Demoksen ja Sitran yhteiselle raportille Katse ylös kuopasta mahdollisuuksiin, jota olin kirjoittamassa Juha Leppäsen, Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen kanssa. Raportti (tai Sitran kielellä ”muistio”) julkistettiin 12.1.2017 Sitrassa osana Sitran juhlavuoden avausta. Sitrahan perustettiin Eduskunnan lahjana ja panoksena tutkimukselle ja teknologialle 50 vuotta sitten.

Tässä blogissa esittelen ja pohdin raportin sanomaa.

Arvonmuodostus


Raportissa kysytään, voidaanko vanhalla politiikalla enää vastata uusiin haasteisiin, kun talouskasvun ja hyvinvoinnin yhteys on katkennut. Joudumme kyseenalaistamaan täystyöllisyyden poliittisen tavoitteen.

Ehdotuksemme ovat rohkeita, sillä kaikki poliittiset ohjelmat ja kaikki viimeaikaset hallitukset ovat tähdänneet tuottavuuteen, talouskasvuun ja työpaikkojen lisäämiseen. Samaan hengenvetoon todetaan, että ei työpaikkoja voida politiikalla luoda.

Murroksen takana ovat arvonmuodostuksen logiikan muutokset digitalisaation ja globalisaation vaikutuksesta. Väitämme että arvontuotanto on ajateltava uudelleen. Arvon käsite on liian epämääräinen ja ehdotamme erotettavaksi kaksi erilaista arvon käsitettä. Toisaalta on taloudellista arvoa, joka syntyy ja punnitaan markkinoilla, ja toisaalta on yhteiskunnallista arvoa, joka syntyy ihmisten toiminnasta.

Taloudellinen arvo


Globaaleissa ja digitaalisissa arvoketjuissa taloudellinen lisäarvo virtaa ei toimijoille. Tuotannon osuus arvonmuodostuksessa pienenee ja raaka-aineiden, suunnittelun ja jakelun osuus kasvaa. Kohtalon kysymys Suomen taloudelle on, minkä paikan suomalaiset yritykset saavat arvoketjuissa. Digitalisaation aikaansaama tuottavuuden nousu (automaatio, robotiikka, tekoäly, IOT) vähentää vääjäämättä rutiinityön määrää ja tarvetta yhteiskunnassa. Alustatalous merkinnee sitä, että arvonnappaajat eivät välttämättä työllistä juuri ollenkaan. Vienti ei kerro oikeastaan mitään siitä kuka arvon saa. Tuotannon osuus lopullisen tuotteen hinnasta on murto-osa.

Arvonluonnin uusi logiikka aiheuttaa sen, että tuottavuuden nousu tai edes talouskasvu eivät enää lisääkään työpaikkoja, ainakaan teollistuneissa maissa. On tietysti mahdotonta ennustaa mitä työpaikoille todella tapahtuu, mutta yleinen näkemys on, että rutiinityöt vähenevät etenkin teollisuudessa. Automaatio ja tekoäly tunkeutuvat myös toimistoihin, kun vaativia asiantuntijatehtäviä voidaan siirtää älykkäille ohjelmistoille. 

Aikaisemmissa teollisissa vallankumouksissa hävinneiden työpaikkojen sijalle on enemmin tai myöhemmin syntynyt uudenlaisia työpaikkoja. Aluksi teknologinen murros hävittää vanhaa teollisuutta ja vanhoja ammatteja, kunnes uusia ammatteja ja työpaikkoja alkaa syntyä.

Itse uskon, että edessä on suhteellisen pitkä epävarmuuden aika, jolloin työpaikkoja häviää nopeammin kuin uusia syntyy. On luultavaa, että kasvava osa väestöä on vailla työhön perustuvia tuloja. Mikä on heidän asemansa yhteiskunnassa? Tähän vastaamiseksi meidän on tutkittava yhteiskunnallisen arvon tuotantoa.

Yhteiskunnallinen arvo


Yhteiskunnallinen arvo liittyy aktiiviseen kansalaisuuteen ja kansalaisyhteiskuntaan. Työ ei ole ainoa ihmiselle tärkeä aktiviteetti. Tuotannosta erillään olevaa aktiviteettia sanotaan usein toiminnaksi. Toiminta tapahtuu ihmisten välisissä verkostoissa, yhteisöllisellä areenalla. Toiminnan tärkein piirre on sen kyky luoda uusia arvoja ja merkityksiä. Toiminta ylläitää yhteiskunnallista koheesiota ja luottamusta, jotka ovat koko yhteiskunnan perustana. Toiminnalla on myös valtava merkitys ihmisille itselleen. Keskinäisessä toiminnassa ihmiset kokevat itsensä arvokkaiksi ja elämänsä mielekkääksi.

Tällaisen toiminnan mittaaminen taloudellisella arvolla on mahdotonta ja turhaa. On jopa vaarallista monetarisoida (eli muuttaa rahaksi) ihmisten elämää ja siirtää ihmisen kaikki toiminta vertouksen ja rahatalouden piiriin. (Mitä olisi rakkausvero?) Tämän takia taloustieteessä ei ole osoitettu juuri minkäänlaista ymmärrystä toimintaa kohtaan.

Palkkatyöstä on tehty markkinatalouden yhteiskuntafilosofiassa itseisarvo. Mutta on hyvä perusteet väittää, että palkkatyö (labor) on nykyisen teollisen ajan talousjärjestelmän synnyttämä menetelmä jakaa vaurautta. Se on siis vain toimeentulon väline. Sen sijaan toiminta, aktiivisuus, ja luovuus ovat yhteiskunnan ja ihmisyyden kestävänä perustana, joten Hannah Arendt osoittaa kirjassaan Vita Activa. Yhteiskunta tarvitsee tietysti myös elämän välttämättömyyksien tuotantoa, mutta tämän vaatima panos tulee hoidettua entistä vähäisemmällä työpanoksella.

Taloudellinen ja yhteiskunnallinen arvonmuodostus ovat toisistaan riippuvia. Taloudellinen arvonmuodostus luo aineellista hyvää, toimeentuloa ja vaurautta - jotain mitä kuluttaa. Yhteiskunnallinen arvonmuodostus puolestaan on yhteiskunnaan henkinen perusta. Se puolestaa vaikuttaa taas siihen kuinka aktiivisia, motivoituneita ja osaavia ihmiset ovat ottamaan paikkansa yhteiskunnassa. Ja kuinka poliittisia he ovat!


Toimeentulon uudet lähtökohdat


Olemmeko menossa yhteiskuntaan jossa ne, jotka eivät ole palkkatyön piirissä, ovat tuomittuja köyhyyteen? Väitän, että jos emme uudista sosiaaliturvan perusteita, köyhyys tulee lisääntymään.
Teollinen yhteiskunta rakensi monimutkaisen sosiaaliturvajärjestelmän palkkatyön varaan. Siihen kuuluvat työeläkkeet, ansiosidonnainen työttömyysturva, ansiosidonnainen vanhempainraha jne. Tämän järjestelmän tueksi on kerätty kymmenien miljardien rahastot. Työssä kävijöille on myös muita etuuksia, kuten pääsy työterveyspalvelujen piiriin. Verotuskin rakentuu merkittävässä määrin työtulojen verotukseen. Näemme että valtavat yhteiskunnalliset järjestelmät toimivat työssäkäyvien eduksi ja edellyttävät korkeaa työllisyyttä. Siksi asian pienikin epäileminen synnyttää voimakkaita reaktioita.

Jos toimeentulo ei enää tulevaisuudessa voi rakentua palkkatyön varaan, niin ainoita jäljelle jääviä mahdollisuuksia on katsoa kansalaisyhteiskuntaan ja kansalaisuuteen. Tämä ei ole vierasta nykyisellekään järjestelmälle, sillä Kelan kautta kulkevat etuudet kuten kansaneläkkeet, asumistuki, toimeentulotuki, peruspäivärahat jne. perustuvat ”kansalaisuuteen” tai tosiasiassa asumiseen.

Perustulo liikkuu tällä samalla kansalaisuusperustaisella kentällä. Perustuloa ei pidä nähdä sosiaalipolitiikan valossa, vaan se on toimeentuloa turvaava järjestelmä, joka sallii ihmisen käyttää omaa osaamistaan ja luovuuttaan parhaimmaksi katsomallaan tavalla.  Se on eräänlaista kansalaispalkkaa, joka rahoitetaan verotuloilla.

Tulevaisuuden universaali sosiaaliturvan malli rakentunee merkittävästä kansalaisuusperustaisesta perustulosta täydennettynä erilaisilla projektimaisilla ja yrittäjämäisillä ansaintamuodoilla. Ekonomistit kysyvät oikeutetusti, jos ja kun työvoima supistuu, niin millä ihmeellä julkiset palvelut ja etuudet rahoitetaan. Raportissamme nostetaan esiin uusia ideoita verotuksen kehittämiseksi. Yksi mahdollinen verotuskohde ovat transaktiot eli verkossa tapahtuvan vaihdannan verotus. Tässä voidaan pienillä kertamaksuilla kerätä valtavia summia veroja.

Ansainnan mahdollisuudet lisääntyvät


Uusi digitaalinen teknologia muuttaa myös ansainnan mahdollisuuksia. Omaa osaamista voidaan myydä digitaalisilla alustoilla ja oma työpanos voidaan kombinoida muiden työpanoksiin globaaleissa verkostoissa.  Palveluksia voidaan vaihtaa myös ilman välikäsiä ja rahaa, kuten jakamistaloudessa tapahtuu. Alustatyö ja alustatalous avaavat aivan uuden polun toimeentulolle. Mihin kaikkeen se yltää on avoin kysymys, mutta kieltämättä mahdollisuudet kytkeytyä arvoverkkoihin ovat huikeita.

Analyysistämme nousee esiin kaksi isoa haastetta. Toinen on ihmisten osaamisen jatkuva kehittäminen ja toinen on digitaalisen maailman pitäminen kaikille avoimena. Yhteiskunnalla ei voi olla parempaa tapaa valmistautua tulevaan kuin nostaa ihmisten osaamistasoa ja erityisesti kehittää ”kansalaistaitoja” eli aktiivisuutta, joustavuutta, yhteisöllisyyttä ja metataitoja kuten kykyä hyödyntää digitaalisia palveluja.

Toinen haaste on turvata kaikille pääsy digitaalisiin verkkoihin. Verkon pitää olla vapaa ja ”neutraali”, mikä takaa digitaalisen tasa-arvon. Tämä ei tarkoita vain ”lukuoikeutta” vaan oikeutta tuottaa sisältöjä verkkoon ja olla digitaalisen maailman aktiivinen kansalainen.

Jos nämä kaksi asiaa eli osaaminen ja pääsy verkkoihin on hoidettu kunnolla, meidän ei tarvitse olla niin huolissamme siitä jakautuuko yhteiskunta niihin, joilla on, ja niihin, joilla ei ole.

***

Ei voi kieltää, että kuopasta ylös pääseminen on vaikeaa. On vaikeaa ajatella asioita uusiksi ja kuvitella toisenlainen tulevaisuus. Tässä raportissamme avaamme kuitenkin uuden positiivisen näkökulman murrokseen: digitaalinen tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia aktiivisille kansalaisille.